Viime vuosikymmeninä olemme tukeneet monia yhteiskunnallisesti tärkeitä hankkeita erityisillä hyväntekeväisyyskoruilla. Avustuskohteiksemme on valikoitunut varsinkin naisia ja lapsia tukevia järjestöjä ja hankkeita. Tutustu alla menneiden vuosien hyväntekeväisyyskoruihimme.

Roosa nauha -korut (2015-2023)

Olemme osallistuneet vuodesta 2015 alkaen Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräykseen Roosa nauha -korusarjalla. Suuren elämänmuutoksen äärellä läheisten ja yhteisön tuki on korvaamatonta. Syöpäsäätiö on Suomen merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen rahoittaja ja Roosa nauha sen tunnetuin keräys. Kahdeksan vuoden aikana olemme keränneet asiakkaidemme kanssa jo 314 000 € syöpätutkimukseen. Julkaisemme vuosittain uuden Roosa nauha -korun, jota valmistetaan rajoitettu erä.

Tänä vuonna Roosa nauha -korumme on Lina Simonsin suunnittelema Amuletti-sarjan Osmansolmu, jonka nauhapunoksen uskottiin muinoin tuovan onnea. Kalevala Koru on yhdeksättä kertaa mukana Roosa nauha -kampanjassa lahjoittamalla keräykseen jokaisesta Roosa nauha 2023 -sarjan riipuksesta ja korvakorusta 10 € sekä helasta 5 €. Katso kaikki Roosa nauha -korut 

Roosa nauha 2020 Filigraani, design Tiina Arkko

Roosa nauha 2019 Onnenhelmi, design Lina Simons

Roosa nauha 2018 Hehku, design Antonio Mazzamauro

Roosa nauha 2016 Pore, design Mari Saari

Roosa nauha 2017 Naisen ääni, design Kirsti Doukas

Roosa nauha 2015 Lähde, design Kirsti Doukas

Ukraina Kuutar -korvakorut (2022)

Ukrainalaisten ahdinko on herättänyt ennennäkemättömän auttamishalun ympäri maailman. Me halusimme auttaa tekemällä sitä, minkä parhaiten osaamme – tehdä ja myydä koruja. Maaliskuussa 2022 valmistimme 500 paria Ukrainan väreissä hehkuvia vanerisia Kuutar-korvakoruja, joiden myyntituoton 25.000 € lahjoitimme lyhentämättömänä Unicefin kautta Ukrainan lasten ja perheiden auttamiseen.

Jokainen Kalevala Korun työntekijä käytti avustushankkeen toteuttamiseen yhden työpäivän. Korujen vaneriosat työsti ja lahjoitti Laser Cut Studio Oy. Vaneri on kotimaista, ja sen on valmistanut Koskisen Oy. Korujen mukana toimitetut tarinakortit lahjoitti Pekan Offset Oy. Lämmin kiitos kaikille korvakoruja ostaneille sekä yhteistyökumppaneillemme, jotka mahdollistivat hyvän tekemisen. Kalevala Koru lahjoitti Unicefin kautta Ukrainan auttamiseksi koruista kertyneen myyntituoton 25.000 € lisäksi 10.000 €, jolloin lahjoitettu kokonaissumma oli 35.000 €.

Syli (2018)

Herkän mutta vahvan hopeariipuksen suunnitteli kultaseppä Taru Harmaala Chaloff. Avustuskohteena oli Ensi- ja turvakotien liitto.

Ystävänristi (2016)

Hopeisen Ystävänristi-riipuksen myyntituotoilla tuettiin Kotimaanavun Suurella sydämellä -vapaaehtoistoimintaa. Korun on suunnittellut kultaseppä Tiina Lahtinen. Koru on yhä mallistossa ilman hyväntekeväisyysosuutta.

Päivänsäde (2015)

Sinisen tai punaisen jalokiven koristaman hopeisen Päivänsäde-helan suunnitteli kultaseppä Lina Simons. Sen myynnillä tuettiin Pelastakaa Lapset ry:n toimintaa.

Suojassa (2013)

Kultaseppä Taru Harmaala Chaloffin suunnittelemalla Suojassa-korusarjalla tuettiin Uusi Lastensairaala 2017 -hanketta.

Sukupolvien ketju (2012)

Pienen sydänkoristeisen kulta- ja hopeahelan myyntituotoilla tuettiin Suomen Aivosäätiötä. Korun suunnitteli kultaseppä Tiina Lahtinen.

Maan voima (2009)

Näyttävän, muun muassa Australian alkuperäiskansojen taiteesta vaikutteita saaneen Maan voima -korusarjan suunnitteli hopeaseppä Kaisaleena Mäkelä. Korusarjan myynnillä tuettiin Naisten Pankin toimintaa.

Meri (2007)

Hopeisella Meri-korusarjalla tuettiin Suomen Luonnonsuojeluliiton Puhtaan Itämeren puolesta -kampanjaa. Korusarjan suunnitteli kultaseppä Tony Granholm, jolle meri ja purjehtiminen olivat sydäntä lähellä.

Afrikan aika (2006)

Kultaseppä Marja Arolan suunnitteleman Afrikan aika -korusarjalla tuettiin ghanalaisten tyttöjen koulunkäyntiä. Hopeisissa koruissa loistivat kierrätyslasista valmistetut sinivihreät helmet.

Lilja (2002)

Lilja oli alkujaan taiteilija Germund Paaerin (1881–1950) 1940-luvulla suunnittelema kookas riipus. 2000-luvun alussa kultaseppä Kirsti Doukas modernisoi vanhan korun uudeksi Lilja-korusarjaksi, jonka myyntituotoilla tuettiin Sotaveteraanien naisjärjestön toimintaa. Lilja oli samalla myös Suomen itsenäisyyden 85-vuotisjuhlakoru.

Lapsi-koru (2001)

Lapsi-korun myyntituotoilla tuettiin Pelastakaa Lapset ry:tä. Helaan istutettavat kivet kertovat syntyneistä lapsista. Koru on yhä mallistossa ilman hyväntekeväisyysosuutta.

Luvajärvi-koru (1990-luku)

Aivi Gallen-Kallelan suunnitteleman pronssisen Luvajärvi-riipuksen myynnillä tuettiin Unescon kulttuuriprojektia Vienan runokylien elvyttämiseksi.