Ihmiset

Jokaisen Kalevala-korun takana on työtään arvostavat ihmiset, Kalevala Korun taitavat ammattilaiset

Kalevala Koru on taitelijoiden, käsityöläisten ja monien muiden ammattilaisten yhteisö, jolle Kalevala Koru on enemmän kuin vain työpaikka.

Se on kotimaista käsityötä, ammattiylpeyttä, jatkuvaa oppimista, kehittymistä ja kasvua. Se on yhteen hiileen puhaltamista, vastuullisuutta ja hyvän tekemistä. Se on ajatonta muotoilua, kestävää kauneutta ja asiakkaiden ilahduttamista. Se on elävää perintöä ja tähyämistä tulevaisuuteen.

Esittelemme tällä sivulla tekijöitämme ja heidän ajatuksiaan korujen valmistamisesta ja työn merkityksellisyydestä.

Sari, kultaseppä, korulainen jo yli 28 v.

"Tämän kaltaisessa pitkäikäisessä yrityksessä on ehtinyt olla vuosikymmenten mittaan valtava määrä korun valmistuksen ammattilaisia. On mukava ajatus, että on voinut olla tekemässä ja kehittämässä näitä koruja itsekin."

Korulaiset kertovat työstään

Kalevala Korun yhdeksään vuosikymmeneen mahtuu hyvän tekemistä, suomalaista käsityötä ja korudesignin huippuhetkiä.

Minkälaista on työskennellä yrityksessä, jonka lähes jokainen suomalainen tuntee? Taru Harmaala Chaloff ja Mari Wilenius kertovat.

Petteri, kultaseppä, korulainen jo yli 22 v.

"Käsillä tekeminen voi olla parhaillaan hyvin meditatiivista. Eräänlaista terapiaa mielelle."

Kurkista Euroopan moderneimmalle korutehtaalle

Jokainen Kalevala-koru kulkee keskimäärin kymmenen käsiparin kautta ennen valmistumistaan. Meillä käsintehty tarkoittaa todellakin käsin tehtyä.

Elisa, kultaseppä, korulainen yli 5 v.

"Tekemisen kautta tulee uusia oivalluksia. Siitä tulee hyvä fiilis, kun saa kokonaisuuden tehtyä ja se toimii. Vaikka lukon tekeminen. Hyvän lukon tunnistaa siitä, että se napsahtaa mennessään kiinni."

Haluatko nähdä miten korut syntyvät?

Kaikki Kalevala-korut tehdään suomalaisena käsityönä omalla tehtaallamme Helsingissä. Kokeneiden ammattilaistemme taitavissa käsissä kulta, hopea ja pronssi saavat lukuisien työvaiheiden jälkeen korun muodon – metalli taipuu tekijän tahtoon.

Kuvassa valmistumassa hopeinen Tundra-sormus.

Järjestämme tehdaskierroksia, joilla pääset näkemään miten Kalevala-korut syntyvät. Jos kiinnostuit, lue lisää ja varaa paikkasi Kalevala-tehdaskierrokselle.