Töihin Kalevala Koruun

Naisten perustama Kalevala Koru on Suomen arvostetuin korubrändi ja muotoilutalo, jonka yli 85-vuotiaan toiminnan juuret kumpuavat hyvän tekemisestä, designista, laadukkaista materiaaleista ja suomalaisesta käsityöstä.

Tehtaallamme Helsingin Konalassa valmistuvat kaikki Kalevala-brändin korut. Pitkät työsuhteet ovat meillä ennemmin sääntö kuin poikkeus.

Avoimet työpaikat

Customer Engagement Manager

Avoin hakemus

Voit myös lähettää meille avoimen hakemuksen. Säilytämme hakemuksia 9 kuukautta ja otamme yhteyttä, jos meillä on tarjolla sopiva työtilaisuus.

Harjoittelijat

Tällä hetkellä otamme harjoittelijoita etupäässä korutuotantoon, jossa pääset tekemään koruja alusta loppuun. Lisäksi harjoittelijoita on ollut markkinoinnissa ja tuotannon kehityksessä.

Vastuullinen koruvalmistus tarkoittaa meille ympäristöä säästävää, ihmisoikeuksia kunnioittavaa ja yhteisön hyvinvointia edistävää toimintaa.

Alussa oli Elsa

Suomalaisten naisten perustama ja omistama Kalevala Koru on enemmän kuin muotoilutalo. Se on ajattoman kauneuden, voimaannuttavien tarinoiden ja kestävien arvojen maailma, joka sai alkunsa kirjailija Elsa Heporaudan aloitteesta yli 85 vuotta sitten. Se on koruja, joilla tehdään hyvää. Se on tämän päivän Sampo. Se on perintöä, joka elää.

Naisten ja tyttöjen asialla

Koko Kalevala Korun yli 85-vuotisen historian ajan koruillamme on tehty myös konkreettista hyvää. Me teemme tulosta, jotta voimme tehdä hyvää. Lupauksemme on, että käytämme vuosittain 1/3 yrityksen tuloksesta valittuihin hyväntekeväisyyskohteisiimme sekä henkilöstömme hyväksi.

Valmistettu voimalla, joka saa metsän humisemaan

Vastuullisen toiminnan juuret ovat syvällä Kalevala Korun perinnössä. Haluamme hillitä ilmastonmuutosta vahvistamalla kiertotalouden roolia toiminnassamme ja minimoimalla hiilijalanjälkemme. Helsingin Konalassa sijaitseva huippumoderni korutehtaamme onkin todennäköisesti maailman puhtaimpia.

Vastuullisesti Suomessa käsintehty

Kaikki Kalevala-korut on aina tehty käsityönä Suomessa. Tänä päivänä Kalevala-korut valmistuvat huippumodernilla tehtaallamme Helsingin Konalassa, yli 80 korualan ammattilaisen saumattomana yhteistyönä. Osoitukseksi siitä, että Kalevala Koru on aidosti suomalainen koruvalmistaja ja Kalevala-korut kotimaisia koruja, yrityksellemme on myönnetty Avainlippu-tunnus.