Kalevala Korun tarina

Korut saivat heti suuren suosion, ja patsas olisi voitu toteuttaa piankin, mutta loppuvuodesta 1939 syttynyt talvisota muutti suunnitelmat. Patsashankkeen sijaan muistomerkkitoimikunta ohjasi sotavuosina valtaosan korujen myyntituotoista hädänalaisten avustamiseen, erityisesti naisten ja lasten tukemiseen. Korujen valmistus ei katkennut missään vaiheessa, vaikka pulaa oli niin tekijöistä kuin tykötarpeistakin – koruja tehtiin missä, mistä ja milloin voitiin. Kun koruja ei saatu tehtyä riittävästi, valikoimaa laajennettiin taiteilija Paaerin suunnittelemilla puisilla käyttö- ja koriste-esineillä. Niukkuuden vuosinakin korut kävivät hyvin kaupaksi, tiedettiinhän niiden tuottojen menevän hyvään tarkoitukseen, ja hyvää tekevistä koruista tulikin patsasta paljon suurempi ja näkyvämpi kunnianosoitus suomalaisten naisten rohkeudelle, ennakkoluulottomalle yritteliäisyydelle ja periksiantamattomuudelle. Toki patsaskin lopulta toteutettiin sodan päätyttyä. Tänä päivänä kuvanveistäjä Emil Halosen vuonna 1946 valmistuneen pronssisen Louhi-patsaan koti on Kalevala Korun omistajan, suomalaista kulttuuriperintöä vaalivan Kalevalaisten Naisten Liiton toimitiloissa Helsingin Kalliossa.

1940-luvulla mallistossa oli jo kolmatta sataa Paaerin suunnittelemaa korua. Museokorujen kopioiden ja mukaelmien lisäksi Paaer suunnitteli myös koruja, joissa hän hyödynsi muinaiskorujen muotoja ja rikasta ornamentiikkaa, mutta jotka eivät suoranaisesti perustuneet tiettyihin yksittäisiin korulöydöksiin. Tällaisia 40-luvulla syntyneitä ns. kirjokoruja ovat Kalevala Originals -malliston ikoniset klassikot Kuutar ja Iku-Turso. Vuonna 1947 järjestetyn ensimmäisen suunnittelukilpailun myötä alkoi Kalevala Korussa modernin korumuotoilun esiinmarssi. Elsa Heporaudan sanoin: ”Sen, joka kopioi vanhaa, on luotava myös uutta.” Kilpailussa palkituista töistä Kirsti Ilvessalon Nukkekääty ja Kaj Franckin Kaarna pysyivät mallistossa uudelle vuosituhannelle saakka.

1950-luvun alussa moderni korumuotoilu sai yhä enemmän jalansijaa, kun Kalevala Koruun palkattiin pääsuunnittelijoiksi ensin nuori Eero Rislakki (1924-2017) ja vuonna 1956 Börje Rajalin. Moderni korumuotoilu oli keskeisessä roolissa suomalaisen taideteollisuuden kansainvälisessä läpimurrossa. Yksi kansainvälinen merkkipaalu oli Milanon Triennale vuonna 1960. Rajalinin suunnittelema ja Kalevala Korun valmistama uniikki tilateos Hopeahimmeli voitti kultamitalin ja sai sen myötä paljon julkisuutta sekä kotimaisessa että kansainvälisessä mediassa.

Vuonna 1963 muotitaiteilija Paula Häiväoja (1929-2011) nimettiin ensimmäisenä naisena Kalevala Korun pääsuunnittelijaksi. Koruja hän oli muotoillut Kalevala Korulle jo 1950-luvulla. Häiväojan tavaramerkki olivat ultramodernit hopeakorut, jotka näyttävät tänä päivänä yhtä futuristisilta kuin yli puoli vuosisataa sitten. Katso alla kuva Häiväojan 60-luvulla suunnittelemasta hiuspannasta. Häiväoja toimi pääsuunnittelijana vuoteen 1967, jolloin hän siirtyi vapaaksi suunnittelijaksi ja avasi oman studionsa. Tänään Häiväojan muotoilua löytää Art by Kalevala -mallistosta.

1970-luvun alussa Kalevala Koru muutti uuteen tehdas- ja konttorirakennukseen Arinatielle Helsingin Pitäjänmäkeen. Nyt ensimmäistä kertaa kaikki toiminnot valmistuksesta myyntiin ja hallintoon oli keskitetty saman katon alle. Ensimmäisiä arvovieraita upouusissa toimitiloissa olivat Helsingissä keväällä 1972 pidettyyn Salt-kokoukseen osallistuneiden valtionpäämiesten puolisot, joille lahjoitettiin Germund Paaerin 1940-luvulla suunnittelema sydänaiheinen koru muistoksi vierailusta ja muistutukseksi siitä, että rauha maailmassa alkaa ihmisten sydämistä. Koru sai tuolloin uuden nimen Salt-sydän. 1970-luvulla korujen ohella Kalevala Korun myyntiartikkeleita olivat neuleet sekä keramiikkaesineet, joita valmistettiin tehtaan yhteydessä toimineessa keramiikkapajassa, ”Savilaarissa”.

Vaikka 1980-luvun trenditietoiset nuoret naiset nyrpistelivät nenäänsä ”mummokoruille”, vuosikymmen oli Kalevala Korussa dynaamisen kehityksen ja modernisoinnin aikaa. Tuotantoa kehitettiin suunnitelmallisesti, automaattinen tietojenkäsittely otettiin käyttöön, luotiin ensimmäiset liikelahjamallistot, ja Helsingin Unioninkadulle avattiin uusi päämyymälä, joka toimi lähes kolmen vuosikymmenen ajan. Uusia korumalleja tehtiin maltillisesti, lähinnä Kalevala Korun 50-vuotisjuhlan yhteydessä, mutta markkinointiin panostettiin aiempaa enemmän. Vuonna 1989 Kalevala Koru osti Kaunis Korun, vuonna 1956 perustetun moderniin suomalaiseen korumuotoiluun keskittyneen yrityksen. Kaunis Korun perustaja Martta Ritvanen oli toiminut Kalevala Korun toimitusjohtajana 1951-1956.

1990-luvulla Kalevala Koru nousi ennennäkemättömään suosioon. Kysyntään vastaaminen oli ajoittain niin haasteellista, että lähtipä kerran kylillä kulkemaan huhu, että Kalevala Korussa arvotaan, kuka kulloinkin koruja saa ostaa. Erityisen suosittuja olivat historiallisiin esikuviin perustuvat kookkaat pronssikorut, jotka helisevinä ja kilisevinä sopivat hyvin ajan etnomuotiin. Kalevalan päivänä 1997 julkistetusta Aurinkoleijonasta, Kalevala Korun 60-vuotisjuhlavuoden korusta, tuli yksi kaikkien aikojen myydyimmistä korumalleista, jonka ensimmäisiä Lapin kullasta valmistettuja numeroituja kappaleita jonotettiin Unioninkadun myymälän ovella.

2000-luvun alussa Kalevala Koru muutti ahtaiksi käyneistä tiloista Pitäjänmäen Strömbergin puiston keskellä sijainneeseen kiinteistöön. 1940-luvulla valmistunut punatiilinen tehdasrakennus nimettiin Kalevala Kartanoksi. Pihapiirissä sijaitsivat myös yrityksen omistajan Kalevalaisten Naisten Liiton tilat. Edellisellä vuosikymmenellä alkanut vahva kasvu jatkui, mutta malliston painopiste alkoi hiljalleen siirtyä taas moderneihin koruihin. Uutta suuntaa oli viitoittanut Kaunis Korun osto reilu vuosikymmen aiemmin. Keväällä 2002 julkistettu Kirsti Doukasin suunnittelema Vanamo sai jotkut kurtistelemaan kulmiaan, eihän se erikoisine palloketjuineen ja hohtavine helmineen ollut ensinkään totutun Kalevala Korun oloinen. Uusi muotoilullinen linja löi kuitenkin pian läpi, ja monista 2000-luvun sarjoista, kuten Doukasin Vanamosta, Lähteestä ja Naisen äänestä sekä Marja Sunan Lumikukasta on tullut modernin suomalaisen korumuotoilun klassikoita. Tänä päivänä ne ovat Kalevala Modern -malliston kulmakiviä.  

Alkuvuodesta 2006 Kartanolla tapahtui suuri muutos, kun edellissyksynä ostetun Lapponian työntekijät siirtyivät Helsingin Mäkelänkadulta samoihin tiloihin Kalevala Korun väen kanssa. Yritysoston myötä syntyi kotimaisen koruosaamisen huipputalo, jonka mallistoissa näyttäytyy suomalaisen korumuotoilun koko kirjo, sen eilinen ja huominen, menneisyyden hämäristä tulevaisuuden tähtitarhoihin.

Syyskuussa 2020 syntyy uusi Kalevala, suomalaisen korumuotoilun ja väkevien tarinoiden maailma, jonka loivat tämän päivän naiset, nykyajan ennakkoluulottomat Louhen tyttäret, apunaan pari viisasta Väinämöistä ja rohkeaa Joukahaista. Kalevalan kolmessa mallistossa, Kalevala Originals, Kalevala Modern ja Art by Kalevala, elää sekä Kalevala Korun että Lapponian ainutlaatuinen muotoiluperintö. Korut tehdään – kuten aina ennenkin – taidokkaana kotimaisena käsityönä omalla korutehtaallamme Helsingissä.

Kalevala – perintö, joka elää.