Kultaseppämestari, diplomigemmologi Tiina Lahtiselle korun idea voi tulla mistä tahansa: tunteista, luonnon yksityiskohdista tai maailman ilmiöistä. Mikä työn aihepiirinä onkaan, voi asiaa lähestyä pohtien, mitä koru voisi merkitä yhdelle ihmiselle henkilökohtaisesti. Tiina Lahtiselle tärkeää on jättää tilaa käyttäjän persoonalle ja mielikuvitukselle, eikä tehdä korusta liian valmista ja yksiselitteistä. Koru on valmis vasta kun joku tekee siitä omansa. Aikaa kestävä muotoilu ja korun sanoma tekevät korusta henkilökohtaisen käyttäjälleen: tuolta minusta tuntuu, tuo on osa minun tarinaani.
Tiina Lahtinen
Heijastuksia
”Auringon kimallus laineilla, ikkunassa välkehtivät sadepisarat, öisen kaupungin valot –pieniä valonpilkahduksia ohikiitävissä hetkissä. Nämä inspiroivat minua korusarjaa suunnitellessani.”
Ikioma
”Ikioma-korussa kahden hahmon yhdessä hengailu piirtyy talteen pyöreälle hopealaatalle.”
Suomen naarasleijona
”Vanhan vaakunaleijonan päivittäminen tähän hetkeen pelkistämällä se asenteeksi, ääriviivaksi ja sileäksi hopeapinnaksi oli haastava mutta palkitseva toimeksianto.”
Onnenristi, Ystävänristi & Toivonristi
”Kasvu, kukoistus, siiville kohoaminen. Suunnittelemieni ristien aiheet tulevat kesästä.”