Karim Rashid on yksi sukupolvensa tunnetuimmista ja tuotteliaimmista suunnittelijoista. Hän on suunnitellut yli 4 000 designtuotetta, saanut yli 400 palkintoa ja työskennellyt yli 35 maassa. Rashid syntyi Egyptissä vuonna 1960, vietti lapsuutensa Kanadassa ja on nykyään Yhdysvaltain kansalainen. Hän on suunnitellut uransa aikana hyvin monenlaisia tuotteita, pienistä käyttötavaroista massiivisiin sisustuksiin. Hänen palkittuun tuotantoonsa kuuluu luksustuotteita, huonekaluja, valaistuksia, huipputeknologian tuotteita, brändikokonaisuuksia ja pakkauksia. Hän on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Veuve Clicquot’n, Alessin, Citibankin, Samsungin ja Hugo Bossin kanssa. Hänelle on myös myönnetty kunniatohtorin arvo useissa yliopistoissa, ja hän puhuu myös usein erilaisissa konferensseissa muotoilun merkityksestä jokapäiväisessä elämässä. Karim Rashidin veistokselliset korut ovat osa Art by Kalevala -mallistoa.

Kuva: Lupe de la Vallina

”Koen korun olevan ihmisen minuuden jatke: se on ihmisen mielikuvituksen muotoiltu ilmentymä todellisessa maailmassa.”

Sielu

Sold out
Sold out
Sold out