Koru- ja esinemuotoilija Heli Kauhanen (TaM) on toiminut kultasepänalalla sekä muotoilijana, käsityöläisenä että opettajana. Kauhasen tavoitteena on luoda koruja ja esineitä, jotka puhuttelevat ihmisiä. Korujen suunnittelun haastavuus on Kauhasen mielestä kiehtovaa, sillä suunnittelussa on otettava huomioon monia kulttuurillisia arvoja sekä myös käyttöön, materiaaleihin ja mittakaavaan liittyviä seikkoja. ”Tunnen onnistuneeni työssäni silloin kun asiakas kokee korun omakseen ja käyttää sitä”, Kauhanen toteaa.

Vuonna 2017 Heli Kauhanen nimitettiin viisivuotiskaudelle korutaiteen läänintaiteilijaksi Taiteen edistämiskeskukseen (Taike). Läänintaiteilijana hän tekee työllään näkyväksi korutaiteen merkitystä sekä tukee alan alueellista ja kansainvälistä toimintaa.

Kaikuja

"Kaikuja-korujen idea syntyi metsäretkellä. Halusin koruihin voimaa ja näyttävyyttä, sellaisena kuin metsä sinä hetkenä näyttäytyi.”

Sold out

Sold out

Sold out