Art by Kalevala -malliston tunnetuimmat korut, Björn Weckströmin Lapponialle 1960-luvun lopussa suunnittelemat Planetaariset laaksot ja Darinan koru, ovat samalla kansainvälisesti tunnetuimmat suomalaiset korut. Maailmanmaineeseen ne nousivat vuonna 1977 esiinnyttyään George Lucasin Tähtien sota -elokuvassa. Lue tältä sivulta, miten korut päätyivät yhteen maailman suosituimmista elokuvista.
Lapponia ja Tähtien sota
Lapponian uniikin muotokielen luonut suunnittelija Björn Weckström sai keväällä 1976 mielenkiintoisen puhelun. Langan toisessa päässä oli George Lucasin sihteeri. Kävi ilmi, että Lucas tarvitsi näyttävät hopeakorut uutta tuotannossa olevaa elokuvaansa varten, jonka nimeä ei puhelun aikana paljastettu. Lucas nimenomaan halusi Björn Weckströmin suunnittelemat korut - ilmeisesti Lapponian tuolloinen maailmanvalloitus oli tuottanut tulosta, ja omaperäinen massasta poikkeava muotokieli oli löytänyt ystävänsä. Sihteerin mukaan korujen tuli olla valmiit kuuden viikon kuluttua kuvattavaa kohtausta varten. Aikaa ei siis ollut hukattavaksi.
Tuohon aikaan George Lucas ei vielä ollut tunnettu nimi Suomessa, eikä myöskään Weckström häntä tuntenut. Mutta koska projekti vaikutti Weckströmistä mielenkiintoiselta, hän vastasi toimeksiantoon myöntävästi ja kertoi aikataulun olevan mahdollinen. Avaruus ja science fiction olivat olleet teemoina läsnä hänen töissään jo aiemminkin, joten korujen suunnittelu avaruusseikkailuelokuvaa varten oli jo ajatuksenakin kiinnostava.
Weckström alkoi hahmotella elokuvaan sopivaa kaulakorua, mutta työ kuitenkin keskeytyi, kun Lucasin sihteeri otti häneen jälleen yhteyttä. Kohtausten kuvausjärjestystä oli jouduttu muuttamaan ja korut tarvittaisiinkin jo viikon kuluttua. Aikataulun yllättävä tiukentuminen johti siihen, että jo aloitettua suunnittelutyötä ei voitu enää saattaa loppuun – viikko oli siihen liian lyhyt aika. Weckström joutui toteamaan sihteerille tilanteen mahdottomaksi. Oli keksittävä nopea ratkaisu sopivien korujen löytämiseksi.
Hetken pohdinnan jälkeen keskustelu siirtyi Lapponian olemassa olevaan mallistoon. Koska elokuvaa kuvattiin Lontoon lähellä sijaitsevilla Elstree –studioilla, sihteeri tiedusteli Weckströmiltä, oliko Lapponian tuotteita saatavilla Lontoosta. Lapponia oli jo tuolloin kansainvälisesti tunnettu korubrändi ja useat koruliikkeet Euroopassa pitivät Lapponian tuotteita valikoimissaan. Niin myös Lontoon Bond Streetiltä löytyi Lapponian jälleenmyyjä, jonka yhteystiedot Weckström antoi sihteerille. Tämä kiitti tiedoista ja lupasi tuotantoryhmän käyvän tutustumassa saatavissa olevaan mallistoon Lontoon liikkeessä.
Jonkin ajan kuluttua Weckstöm sai Telex-viestin, jossa kerrottiin tuotantoryhmän löytäneen Lontoosta juuri oikeanlaiset korut kuvattavaa kohtausta varten. Lucasin kerrottiin kehuneen koruja fantastisiksi. Weckström oli tyytyväinen projektin saatua onnellisen lopun, vaikkei edelleenkään tiennyt mihin elokuvaan korut tulisivat mukaan. Tämän viestin jälkeen ei tuotantoryhmän suunnalta enää tullut yhteydenottoja.
Tähtien sota –elokuvan piti tulla ensiesitykseen jo saman vuoden jouluna, mutta tuotannollisista syistä elokuvan julkaisu siirtyi seuraavan vuoden kesään. Suomen ensi-iltansa elokuva sai vasta 16. Joulukuuta 1977. Elokuvan ensimmäisiä näytöksiä oli ollut seuraamassa myös yksi Björn Weckströmin ystävistä, joka oli heti tunnistanut Weckströmin korut elokuvan loppukohtauksessa. Siinä Planetaariset laaksot ja Darinan koru nähtiin Prinsessa Leiaa esittäneen Carrie Fisherin yllä hänen luovuttaessaan urhoollisuusmitalit Luke Skywalkerille (Mark Hamill) ja Han Sololle (Harrison Ford).
Pian myös Weckström itse kävi katsomassa elokuvan saatuaan tiedon ystävältään, joka oli ylistänyt korujen saamaa roolia. Paikkana toimi helsinkiläinen elokuvateatteri Maxim osoitteessa Kluuvikatu 1. Omien korujen näkeminen valkokankaalla suuren luokan kansainvälisessä elokuvassa oli melkoinen elämys. Suunnitellessaan vuonna 1969 lanseerattua Avaruushopea-sarjaa ei Weckström olisi saattanut kuvitellakaan millaisesta kultti-ilmiöstä sarjan Planetaariset laaksot ja Darinan koru tulisivat pääsemään osallisiksi.
Elokuvaa varten aloitetun suunnittelutyön keskeytyminen jäi jälkeenpäin hieman vaivaamaan suunnittelijaa. Elokuvan nähtyään Weckström palasikin alkuperäisten piirustustensa pariin ja kehitteli ideaansa pidemmälle aina kun muut projektit antoivat myöden. Alkuperäisen idean pohjalta valmistuikin myöhemmin suunnitelma Poema-kaulakorusta, jota sittemmin valmistettiin rajoitettuja eriä 90-luvulla.
Vuoden 2005 elokuussa Kalevala Koru Oy osti Lapponia Jewelryn, ja Lapponia-korujen valmistus siirtyi Kalevala Korun tehtaalle. Syksyllä 2020 Lapponia Jewelry ja Kalevala Jewelry -tuotemerkit sulautuivat uudeksi Kalevala-brändiksi. Vaikka Lapponia-nimestä on uudistuksen myötä luovuttu, ikonisten korujen valmistus jatkuu kuten ennenkin, taidokkaana kotimaisena käsityönä Kalevala Koru Oy:n omalla tehtaalla Helsingissä. Planetaariset laaksot, Darinan korun ja monet muut Lapponian tunnetuiksi tekemät korumallit löydät nyt Art by Kalevala -taidekorumallistostamme.
Kuvalähteet: © Lucasfilm Ltd. & TM. All Rights Reserved.& TM. All Rights Reserved.