Journal

Symbolien taika

Jo yli 85 vuotta Kalevala Koru on tehnyt koruja, jotka ammentavat innoituksensa esiäitiemme muinoin käyttämistä koruista. Kalevala-koruissa muinaiskorujen ajaton kauneus ja niihin liitetyt uskomukset heräävät eloon ja saavat uuden, tässä ajassa elävän tulkintansa.

Esivanhemmillemme korut olivat enemmän kuin vain kauniita esineitä. Ne olivat viestinnän
välineitä, symboleita ja merkkejä, jotka kertoivat kantajansa vauraudesta, asemasta yhteisössä ja siviilisäädystä. Rautakaudella ison talon emäntä puki sormiinsa ja ranteisiinsa komeat pronssirenkaat ja ripusti kaulaansa näyttävät ketjulaitteet. Todellisen mahtitalon emäntä osoitti vaurautensa kantamalla yllään hopeaa, ehkä jopa kultaakin.

Tänä päivänä länsimaisissa kulttuureissa harva enää kantaa maallista omaisuuttaan koruina yllään, mutta yhä edelleen monilla koruilla on vahva, kaikkien ymmärtämä symbolinen merkitys, esimerkiksi ristiriipuksella tai vasemman käden nimettömässä pidettävällä sormuksella.

Amuletti-Taikalintu-voimakorut-pronssi-hopea-kädet-kasvojen-edessä

Suomen esihistoriallisissa korulöydöissä symboliikkaa liittyy niin korujen muotoihin, koristeaiheisiin kuin materiaaleihinkin. Luonnossa ja luonnosta elävälle pohjoisen kansalle eläimet ovat olleet tärkeitä. Rautakaudelta tunnetaan useita lintuaiheisia koruja. Koska linnut osasivat lentää, niiden uskottiin olevan sanansaattajia ihmisten ja jumalien välillä, kuljettavan viestejä maan ja tuonilmaisten välillä.

Vesilintuja pidettiin myös hedelmällisyyden symboleina, olihan kalevalaisessa mytologiassa koko maailmankaikkeus saanut alkunsa rauta- ja kultamunista, jotka sotka muni alkumeressä uineen Ilmattaren polvelle. Moniin muuten abstrakteihin koruihin saatettiin ripustaa selvästi tunnistettavia pronssista valettuja vesilinnun räpylöitä hedelmällisyyttä loitsimaan. Samalla räpylöiden helinä piti loitolla pahat henget ja ajatukset.

Helmikuussa 2024 julkistettu Taikalintu-amuletti perustuu viikinkiaikaiseen lintukoruun, joka on löydetty Tampereen seudulta. Pesänsä suojasta Taikalintu laulaa kantajalleen iloa ja uskoa onnelliseen huomiseen.

Muita muinaissuomalaisten käyttämissä koruissa tavattavia eläinhahmoja ovat mm. käärme, hirvi, susi, valoa ja terveyttä tuova hevonen sekä tietysti metsän kuningas karhu, voiman ja viisauden symboli.

Kalevalaisen mytologian mukaan karhu oli itsensä Hongattaren poika, otavaisen olkapäillä synnytelty. Yksi ensimmäisistä Kalevala-koruista oli leveä rannerengas, johon oli kuvattu käpäliin nojaavia karhunpäitä. Sama karhunpää koristaa Pohjankarhu-amulettia.

Kun kannat ylläsi Kalevala-koruja, tulet osaksi aikojen taakse ulottuvaa sukupolvien, tarinoiden ja uskomusten ketjua. Saatat huomata, että korujen taika on yhä tallessa.

Eksoottisempiakin eläimiä kuvaavia koruja on löytänyt tiensä tänne pohjolan perukoille. Halikon Joensuussa paljastui maan povesta kevätkynnön yhteydessä vuonna 1887 varhaiskeskiaikainen hopea-aarre, johon kuuluvan ristiriipuksen ketjuun oli kiinnitetty pyöreä pyhäinjäännösrasia. Rasian arvokasta sisältöä vartioi sen kanteen ikuistettu uljas, tuuheaharjainen leijona. Leijona valittiin Kalevala Korun 60-vuotisjuhlakorusarjan aiheeksi. Korusarja sai nimen Aurinkoleijona. Tänä päivänä tuttu Aurinkoleijona koristaa pronssisia, hopeisia ja kultaisia Amuletti-riipuksiamme. Kanna Aurinkoleijonaa – saat leijonan voiman ja rohkeuden.

Suomalaisille nauhapunoksista tunnetuin lienee hannunvaakuna eli solmuristi, ikivanha pahalta suojeleva symboli.

Erilaiset solmut ja nauhapunokset olivat suosittuja koristeaiheita rautakauden koruissa. Solmut symboloivat uskollisuutta, liittoa ja rakkautta, yhdestä päättymättömästä nauhasta muodostuvat silmukat ja usein hyvinkin monimutkaiset punokset taas ajan ja maailmankaikkeuden ikuisuutta.

Suomalaisille nauhapunoksista tunnetuin lienee hannunvaakuna eli solmuristi, ikivanha pahalta suojeleva symboli. Nimensä hannunvaakuna on saanut Johannes Kastajalta, mutta merkin alkuperä on esikristillinen.

Tänä päivänä hannunvaakunan voi nähdä tienviitoissa matkailunähtävyyden merkkinä, varttuneemmat ikäpolvet taas muistavat hannunvaakunan taskun pohjalla kilisseistä viiden pennin lanteista. Kalevala Korun mallistossa hannunvaakuna-aiheisia koruja on ollut aivan ensimmäisestä, vuonna 1937 julkistetusta kokoelmasta lähtien, uusimpana tulokkaana Hannunvaakuna-amuletti.

Vanhoista koruistamme tuttuja nauhapujotelmia ovat myös nimeään kantavan amulettiriipuksen osmansolmu sekä Teljänneito-amuletin merimiessolmu. Muita rautakauden koruissa yleisiä symboleita ja koristeita olivat pyöreä häränsilmä ja korun pinnasta kohoavat nystyrät tai tapit. Emme tiedä, liittyikö tappeihin jotain erityistä symboliikkaa, mutta niin ihastuneita varsinkin viikinkiajan suomalaiset niihin olivat, että mikäli aikakauden korussa sellaisia on, koru on liki varmasti Suomessa valmistettu.

Eri metallien suhteellinen arvo on ymmärretty niin kauan kuin metallit on ylipäänsä tunnettu. Arvometalleista valmistetuilla koruilla tuotiin ilmi oma status ja varakkuus, mutta metalleihin saattoi liittyä myös muuta symboliikkaa. Mielenkiintoisena esimerkkinä keskiajan saamelaiset, jotka uskoivat leimatun hopean voimaan. Hopeinen riipusnappi ommeltiin vauvan komsioon suojelemaan lasta, jotteivät maahiset voineet vaihtaa häntä omaan lapseensa – maahisilla kun ei uskottu olevan leimattua hopeaa.

Kun kannat ylläsi Kalevala-koruja, tulet osaksi aikojen taakse ulottuvaa sukupolvien, tarinoiden ja uskomusten ketjua. Saatat huomata, että korujen taika on yhä tallessa.