Paula Häiväoja (1929 – 2011) oli Kalevala Korun ensimmäinen naispääsuunnittelija. Hän valmistui Taideteollisesta oppilaitoksesta muotitaiteilijaksi vuonna 1953 ja aloitti Kalevala Korun muotoilijana kolme vuotta myöhemmin. Yrityksen pääsuunnittelija Häiväojasta tuli vuonna 1963. Hänen kaudellaan Kalevala Korussa jo aiemmin alkanut modernin korumuotoilun esiinmarssi vahvistui entisestään. Ennakkoluulottomalta toimitusjohtajalta hän sai vapaat kädet toteuttaa rohkeaa näkemystään. Häiväojan tavaramerkiksi muodostuivat ultramodernit kulta- ja hopeakorut, joiden muodot ja Kalevala Korun taitavien malliseppien käsissä syntyneet toteutukset vaikuttavat joskus uhmaavan kaikkia luonnonlakeja. Häiväojan suunnittelemat korut olivat usein erittäin näyttäviä, mutteivät koskaan ilmeeltään raskaita – päinvastoin, keveitä kuin tuulessa kieppuvat syksyn lehdet. Vuonna 1967 Häiväoja siirtyi vapaaksi suunnittelijaksi ja avasi oman studionsa, Studio Paula.
Paula Häiväoja – Kalevala Korun ensimmäinen naispääsuunnittelija
Vuonna 2009 Paula Häiväojan täyttäessä 80 vuotta Kalevala Koru juhlisti ensimmäistä naispääsuunnittelijaan valmistamalla 80 kappaleen numeroidun sarjan tämän vuonna 1967 suunnittelemaa Muutoksen pyörteitä -sormusta. Yrityksen silloisessa päämyymälässä Helsingin Unioninkadulla järjestettiin myös Häiväojan monipuolista tuotantoa esittelevä näyttely. Tänä syksynä Kalevala Korun mallistoon palaa kaksi Paula Häiväojan suunnittelemaa näyttävää hopeasormusta. Sormukset ovat paitsi esimerkkejä Häiväojalle tunnusomaisesta muotokielestä, myös ajankuvia 1960-luvun suomalaisen muotoilun ennakkoluulottomuudesta ja tulevaisuususkosta. Lisäksi ne nostavat esiin Kalevala Korun pitkää mutta vähemmän tunnettua historiaa modernin korumuotoilun edelläkävijänä.
Häiväoja I ja Häiväoja II. Kalevala Korun mallistoon 20.9.2019 palaavat hopeasormukset, jotka kantavat suunnittelijansa nimeä.
Muistoja äitini Paula Häiväojan työskentelystä Kaunis Korulle ja Kalevala Korulle
Äiti piirtää ja nostaa välillä katseensa työpöydältä kohti takapihan kallioita. Työpöytä on isäni tekemä ja todella jykevä. Siinä on kokopuinen paksu levy ja alla valkoiset laatikostot, joissa on erilaisia papereita ja piirustusvälineitä. Takapihan kallio nousee loivasti kohti metsää ja sillä kasvaa jäkälää, sammalta ja pieniä katajia. Muistossani on joko kaunis kesäpäivä tai hohtavanvalkoiset hanget.
Pöydällä on pinoissa luonnoksia eli skissejä kuten äiti sanoo, rulla kalkeeripaperia ja mielenkiintoisia tusseja. Istun lattialla leikkimässä ja valkoinen kissa on seuranamme.
Välillä soi puhelin ja useimmiten kyseessä ovat työasiat. Inhoan kun äiti puhuu puhelimessa koska silloin ei saa keskeyttää, aikuisten asioita.
Äitini piirsi koko ajan. Luonnoksia, ideoita: koruja, vaatteita, sisustuksia, jopa näytelmälavastuksia. Jo alakoulussa opettaja oli huomannut hänen lahjakkuutensa ja kannustanut lähtemään Helsinkiin opiskelemaan taidetta. Niin äiti sitten tekikin ja tuli pyrkimään Taideteolliseen. Ja pääsi. Heti. Työntäyteisten – opiskelun ohella myös pakollisia ansiotöitä - kouluvuosien jälkeen Paula alkoi hyvin pian suunnitella koruja, muistaakseni ystävät olivat ehdottaneet osallistumista korusuunnittelukilpailuun, jonka Paula sitten voitti. Ja siitä alkoi ainutlaatuinen ura designerina.
Heti viisikymmentäluvun lopulta alkaen Paulan koruja oli esillä ensin Pohjoismaissa ja sitten laajemmin Euroopassa sekä myös Pohjois-Amerikassa. Hänen töitään esiteltiin laajalti kansainvälisissä lehdissä ja kirjoissa, hänen suunnittelemiaan koruja annettiin lahjaksi mm. vierailevien valtiopäämiesten puolisoille (silloinhan nämä päämiehet olivat tosiaankin kaikki miehiä). Työskentely freelancerina Kaunis Korulle ja sittemmin Kalevala Korulle antoi mahdollisuuden hyödyntää talon kultaseppien ammattitaitoa ja kehitellä uusia muotoja koruihin sekä myös ottaa huomioon tekniset ja taloudelliset vaatimukset.
Muistan erityisesti Kalevala Korulle suunnitellun kultaisen korusarjan, joka oli saanut inspiraationsa kotimme katossa riippuvasta olkihimmelistä. Näin korun sen syntyvaiheissa, joko se oli ollut kokeiltavana kotona tai sitten, kuten joskus kävi, olin saanut käydä äidin kanssa korutehtaalla (jossa tuoksui aina hienosti hapolta ja metallilta!). Kuinka se oli kaunis!
Äiti oli aina tiptop, oli hän sitten kotona työpöydän ääressä tai edustamassa. Itse suunnitelluissa vaatteissa ja tietysti omat korut luomassa viimeisen silauksen. Joskus tosin Vantaan pohjoisperukoilta (aiemmin Helsingin maalaiskunta) lumihankien keskeltä lähteminen korkokengissä ei aivan onnistunut, mutta silloinkin olivat vaatetukseen sopivat vaihtokengät mukana.
Näyttävyydessään säväyttävät, mutta ihastuttavan keveät hopeakorvakorut 1960-luvulta.
On hienoa, että Paulan töitä saadaan uustuotantoon. Vaikka Kalevala Korun ja Paulan tiet erkanivat vuonna 1967 kun Paula perusti oman liikkeen (nykyään kai sanottaisiin brändin) Studio Paulan Helsinkiin Aleksanterinkadulle, olivat yhteistyön vuodet hedelmällisiä molemmille. Suomalainen korusuunnittelu uudistui noina vuosina, vei Suomen maailmankartalle ja monta äitini ideaa pääsi käyttökoruiksi tai juhlakoruiksi. Tänä päivänä niistä on tullut keräilykohteita.
Reykjavikissa 7.9.2019
Johanna Häiväoja
Paula Häiväojan tytär
