KOE-muotinäytös

KOE-muotinäytös on LAB-ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin vuosittainen muotinäytös, jossa esitellään puettavan muotoilun koulutuksesta valmistuvien opiskelijoiden opinnäytetyömallistot. Näytöksessä nähdään myös toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoiden Zero Waste -asukokonaisuuksia ja konseptimallistoja.

Mallistoja yhdistävänä teemana näytöksessä oli vastuullisuus sekä sosiaaliset rakenteet. Ennen kaikkea KOE-muotinäytös tuo esille innovatiivisia kokoelmia ja tulevaisuuden lupaavia suunnittelijoita. Kalevala korulla oli kunnia olla mukana somistamassa suunnittelijoiden upeita luomuksia. Suunnittelijat valitisvat kokoelmiinsa koruja Tundra-, Vetovoima-, Paratiisi sekä Planetaariset laaksot-mallistoistamme.

Beda Suni

@ateljeebedasuni

Beda Suni tutkii opinnäytettyössään Saccharina4000 Saccharina Latissima-merilevää puettavan muotoilun materiaalina. Malliston suunnittelussa hän on halunnut tehdä kunniaa materiaalille säilyttämällä merilevän alkuperäisen estetiikan.

Sunilla on usein materiaalilähtöinen lähestymistapa suunnitteluprosessiin. Opinnäytetyökokoelmassaan hän on poiminut merilevää Norjan länsirannikolta. Hän onnistui luomaan merilevästä uskottavan materiaalin vaatteiden valmistukseen ja haluaa tulevaisuudessa tutustua materiaaliin entistä paremmin.

”Puettavan muotoilun koulutuksen keskiössä ovat kestävä kehitys ja kiertotalous. Vaateteollisuus tarvitsee suunnanmuutosta, ja uudella suunnittelijasukupolvella on siinä iso rooli. Vastuullisuus on heille tärkeä ja luonteva osa suunnitteluprosessia”, muotoiluinstituutin lehtori ja KOE-näytöksen tuottaja Susanna Björklund sanoo.

Liisa Kantokorpi

@liisakantokorpidesign

Liisa Kantokorpi käsittelee opinnäytetyössään unisex-vaatteita. Työ perustuu yhteistyötyöpajaan, joka järjestetään osana suunnitteluprosessia. Työn tavoitteena on ymmärtää, miten unisex-muotoilua lähestytään naisellisesta näkökulmasta.

Kantokorven opinnäytetyömallisto FEMININE SPACE yhdistää pääasiassa käsintehtyjä neuleita ja printtejä, joissa näkyy suunnittelijan ainutlaatuinen ja tunnistettava kädenjälki. Mallisto on saanut inspiraationsa tieteiskirjallisuudesta, jossa unisex-vaatteet ovat olleet esillä 1960-luvulta lähtien. Suunnittelija itse kutsuu mallistoa scifi-fanien tulkinnaksi kaupallisista unisex-vaatteista.

Nelli Löfberg

@nellilofbergnel

Nelli Löfbergin opinnäytetyössä tutkitaan, soveltuuko pujo luonnontekstiilimateriaaliksi. Ajatus sai alkunsa, kun hän huomasi, että nokkosen ja pujon kasvit näyttävät samanlaisilta, ja ihmetteli, oliko kukaan yrittänyt valmistaa pujosta tekstiiliä. Pujo (mugwort) on rikkakasvi, jolla ei ole hyvää mainetta allergisoivien ominaisuuksiensa vuoksi.

Hänen mallistonsa MUGWORTH IT:n pääkangas on pellava, sillä pujokuitukangas olisi Löfbergin tutkimuksen mukaan ominaisuuksiltaan pellavakankaan kaltainen. Inspiraatio kokoelman leikkauksiin, linjoihin ja tekstuureihin tulee pujosta ja sen ulkonäöstä. Mallistosta löytyykin yhdet korvakorut, jotka on tehty 100% pujosta.

Vastuullisuus Kalevala Korulla

Mallistoja yhdistävänä teemana toimineet kestävyys sekä sosiaaliset rakenteet ovat olleet aina Kalevala Korun toiminnan ytimessä. Korumme on suunniteltu ja valmistettu käytettäviksi. Vastustamme kertakäyttökulttuuria ja tavoitteemme on tehdä koruja, jotka kestävät aikaa. Haluamme hillitä ilmastonmuutosta minimoimalla hiilijalanjälkemme sekä vahvistamalla kiertotalouden roolia korujen valmistuksessa.

Helsingin Konalassa sijaitseva huippumoderni korutehtaamme onkin todennäköisesti maailman puhtaimpia. Vastuullinen koruvalmistus tarkoittaa meille ympäristöä säästävää, ihmisoikeuksia kunnioittavaa ja yhteisön hyvinvointia edistävää toimintaa. Koruissamme käytetään 100% kierrätettyä kultaa ja 98% kierrätettyä hopeaa. Helsingissä sijaitseva tehtaamme toimii aurinko- ja tuulivoimalla valmistetulla energialla. Tehtaallamme on myös oma vedenpuhdistamo, missä korujen valmistukseen käytetty vesi puhdistetaan.

koefashionshow.com

Kuvat – Valtteri Nevalainen @valtterinevalainen

koefashionshow.com

Muotinäytöskorut

Sold out

Sold out

Sold out

Sold out

Sold out

Sold out

Sold out

Sold out