Juhannusruusussa on tietynlaista väkevyyttä, jota näen myös Kalevala Korussa, mutta siinä on myös haurasta kauneutta, jonka suunnittelijana koen ominaiseksi tulkita. Näin juhannusruusu kietoi juurensa minun ja Kalevala Korun ympärille ja sai sisäisen maailmani puhkeamaan kukkaan aivan uudella tavalla.
Mieleni oli koko inspiraatioprosessin aikana sijoittunut 1900-luvun alkuun ja luin myös runollisuutta sijoittuen tähän aikaan. Syvennyin erityisesti Saima Harmajan tuotantoon. Harmajan runoissa inspiroi erityisesti tapa, jolla hän kuvailee elämän suuria teemoja, kuten rakkautta - samaan aikaan tosi voimakkaasti ja hienovaraisesti. Harmajan runoissa kuvaillaan ja kerrotaan tunteista luonnon välityksellä, mikä tekee niistä aistittavia monella eri tasolla. Yksi tietty runo ja säe Saima Harmajan runosta ‘Läheisyys’ toimi koko prosessin alkuvoimana:
”Huoneessani tässä on vielä kevät. Sade hyrskyää ja ruusut puhkeavat pimeässä, ja satakieli laulaa. Minuun jää.”
Runon säe ”ruusut puhkeavat pimeässä” kuvastaa hyvin sitä aikaa, jossa Kesäyön ruusu -mallisto syntyi. Runo antoi luvan luoda ja nauttia kauneudesta myös tässä ajassa. Se muistutti minua siitä, että myös pimeinä aikoina, tai itseasiassa erityisesti silloin, on tärkeää keskittyä pieniin hyviin asioihin elämässä.