Kalevala-sana ja Kalevalan kulttuuri ovat kaikille vapaita nauttia ja ammentaa – Kalevala Koru keskittyy koruihin

Kalevala Koru ammentaa vahvasti suomalaisesta kulttuuriperinnöstä, ja kannustamme myös muita tekemään samoin. Suomalainen kulttuuriperintö on arvokas, ja siitä riittää kerrottavaa nykypolville.

Kalevala-nimeä ei kukaan voi viedä suomalaisilta, eikä Kalevala Korukaan halua eikä voi tehdä sellaista. Suomessa toimii kymmeniä Kalevala-sanaa käyttäviä yrityksiä, ja mukaan tulee jatkuvasti uusia. On tärkeää, että kansallisperintöämme arvostetaan ja että se elää tuhansia vuosia.

Kalevala Koru on suojannut vuosikymmenien ajan tavaramerkkinsä niissä toimialaluokissa, joissa se yrityksenä toimii. Suojaamisella haluamme varmistaa, etteivät kolmannet tahot rekisteröi omaan käyttöönsä brändiä, jota Kalevala Koru on yli 80 vuotta rakentanut ja kehittänyt. Tämä on yleinen käytäntö, ja kyseessä on osa tyypillistä tavaramerkkien suojauskäytäntöä.

– Käytännössä siis kuka tahansa voi halutessaan rakentaa Kalevala-matkailutuotteen tai Kalevala-kulttuurielämyksen, ja on hienoa että niin tehdään, toteaa Kalevala Korun toimitusjohtaja Kirsi Paakkari.

– Silti muut eivät voi tehdä tai markkinoida Kalevala-koruja, koska niitä me olemme valmistaneet, myyneet ja markkinoineet yli 80 vuoden ajan.

Parhaillaan Patentti- ja rekisterihallituksessa on kesken prosessi, jossa arvioidaan sitä, mille tavaroille ja palveluille kolmas taho voi saada Kalevala-sanan sisältävän tavaramerkkirekisteröinnin. Uusi rekisteröinti ei tietenkään voi olla päällekkäinen olemassa olevien rekisteröintien kanssa.

– Olemme huolissamme siitä, että jos muutkin alkavat markkinoida koruja Kalevala-nimellä syntyy merkittävä sekaannusvaara Kalevala Korun tavaramerkin kanssa, Paakkari kertoo.

On arvokasta ja tärkeää, että kulttuuritoimijat ja matkailualan innovoijat käyttävät Kalevalaa brändäyksessään. Kalevala Koru yrityksenä ei voi eikä halua viedä heiltä brändiä. Sama suoja pätee myös toiseen suuntaan: muut yritykset eivät voi myydä Kalevala-koruja.

Kalevala-nimi ja Kalevalan kulttuuri ovat kaikille suomalaisille vapaita käyttää ja nauttia.

Lisätiedot ja yhteydenotot:

Toimitusjohtaja Kirsi Paakkari, puh. 050 382 2025, kirsi.paakkari @ kalevala.fi