Björn Weckströmin uraauurtavaa korumuotoilua Didrichsenin taidemuseossa

Didrichsenin taidemuseossa avautuu 11.9.2021 kuvanveistäjä ja korumuotoilija Björn Weckströmin tuotantoa laaja-alaisesti esittelevä Björn Weckström – ihminen, kone ja koru -näyttely. Kalevala Koru on tuottanut näyttelystä osion, joka esittelee kansainvälisesti tunnetuimman suomalaisen korumuotoilijamme korutaidetta 1960-luvulta tähän päivään.

Näyttely esittelee 86 korua hiljattain 86 vuotta täyttäneen Weckströmin pitkältä uralta Lapponian pääsuunnittelijana. Näyttelykorut on valittu Kalevala Korun omistukseen vuonna 2005 siirtyneen Lapponian koruarkistoista, satojen korujen joukosta, edustamaan mahdollisimman kattavasti monipuolisen taiteilijan seitsemälle vuosikymmenelle ulottuvaa uraa korumuotoilijana.

Näyttelyssä on esillä Weckströmille ja Lapponialle kansainvälisen läpimurron 1960-luvun puolivälissä tuonut Kukkiva muuri -kaulakoru, Tähtien sota -elokuvassa nähty Planetaariset laaksot, Yoko Onon kantama Kivettynyt järvi -sormus ja 83 muuta koruaarretta taiteilijalta, jonka uteliaisuus ja innovatiivisuus ei tunne rajoja. Muutamia näyttelyn koruista valmistetaan edelleen, ja ne ovat osa Kalevala Korun Art by Kalevala -mallistoa, jossa Lapponian ainutkertainen muotoiluperintö elää edelleen.

”Björn Weckström on luonnehtinut korujaan pienoisveistoksiksi, joita korun kantaja kehystää. Näyttely tuo esiin kiehtovia tarinoita korujen taustalla, tunnettuja henkilöitä, jotka ovat kantaneet Weckströmin koruja vuosien varrella, ja toisaalta olleet korujen innoittajia. Ikonisen Avaruushopea-sarjan koruissa ihminen on myös aivan konkreettisesti läsnä, pieninä ihmisfiguureina, jotka vaeltavat korujen hopeapinnoilla etsien paikkaansa niin sielun- kuin maailmanavaruudessa”, kertoo Kalevala Korun brändi- ja designjohtaja Maria Uunila.

Björn Weckström – ihminen, koru ja kone -näyttely on avoinna 11.9.2021-30.1.2022. Museokaupassa on myynnissä valikoima Björn Weckströmin suunnittelemia Art by Kalevala -malliston koruja.


Lisätiedot ja yhteydenotot:

Maria Uunila, brändi- ja designjohtaja, puh. 0207 611 203, maria.uunila [at]kalevala.fi

 

Suomalaisten naisten perustama ja omistama Kalevala Koru on enemmän kuin muotoilutalo. Jo yli 80 vuotta sen ollut ajattoman kauneuden, voimaannuttavien tarinoiden ja kestävien arvojen maailma. Se on suomalaisia, Suomessa käsin tehtyjä koruja, joilla tehdään hyvää. Se on perintöä, joka elää.